Inter Vivos on Pykälän neljästi vuodessa ilmestyvä jäsenlehti. Julkaisu pureutuu ajankohtaisiin juristikunnan ilmiöihin, opiskelijan arkeen sekä yleisesti niihin seikkoihin, jotka koskettavat oikkariopiskelijan elämää. Levikiltään IV on noin 1400 kappaletta; se postitetaan kaikille yhdistyksen jäsenille, eri medioihin sekä Pykälän yhteistyöyrityksille ja muille sidosryhmätahoille. IV on lisäksi saatavilla useissa kirjastoissa ja näköislehtiä voi lueskella Inter Vivosin arkistossa.
Vuoden alussa luin teoksen, joka pysäytti minut tavalla, jolla yksikään teos ei ole pysäyttänyt minua aikoihin. Kyseessä oli Paavo Teittisen kirjoittama vuonna 2025 julkaistu ja samana vuonna Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen. Kirjan viimeisen sivun käännettyäni avautui silmieni edessä täysin uudenlainen Helsinki: kuinka olinkaan saattanut kulkea sokeana kaiken tämän ohi?
Mitämitä! Jälleen on yksi suuri hahmo ja elävä Pykälä-legenda saateltu osaksi juristikuntaa, kun dekaani on lyönyt leimansa T.. siis Simo Tuomen tutkintotodistukseen. Simo on kerryttänyt itselleen varsin kunnioitettavan Pykälä-CV:n oltuaan osana jokaista Pykälän valiokuntaa (OAVK:ta lukuun ottamatta). Tämän niin sanotun valiokuntien värisuoran lisäksi Simo on palvellut kanssaopiskelijoitaan ansiokkaasti niin phuksikapteenin ominaisuudessa kuin FCC Flipin hallituksen riveistä.
Viime vuosikymmeninä nuorten suhde uskontoon on näyttäytynyt pitkälti tasaisen maallistumisen ja instituutioiden purkautumisen kautta. Kirkon penkit ovat tyhjentyneet ja kristillisyyttä on Suomessa pidetty lähinnä vanhoillisen ja kaavoihin kangistuneena reliikkinä. Nyt trendi näyttää kuitenkin saaneen uuden suunnan: pinnan alla on herännyt uudenlaista, entistä vahvempaa hengellistä liikehdintää. Tämä kehitys heijastuu suoraan myös opiskelijaelämään: Helsingin seudun korkeakouluissa järjestetään enenevissä määrin erilaisia uskonnollisia tapahtumia ja kokoontumisia. Inter Vivos vieraili kolmessa kristillisessä opiskelijoille suunnatussa tapahtumassa.
Olen, olin aina vihannut matikkaa. En ole, ollut koskaan vihannut mitään niin paljon kuin matikkaa, en edes bussikuskia, joka ajoi ohitseni, vaikka heilautin kädelläni olkapääni korkeudelle. Seuraava runkolinja ajaa viiden minuutin kuluttua, ajaa vaikkei tarvitsisi ajaa, ajaa vaikkei haluaisi ajaa, ajaa kuitenkin, ajaa huolimatta siitä, olenko minä noussut edellisen runkolinjan kyytiin, ajaa koska sen on määrä ajaa niin, miksi kuitenkaan ajaa vaikka ei löydy matkustajia, mutta ajaa se vain, koska sen on määrä ajaa. Niin on minustakin tullut sietämätön osa Helsinkiä.
