Mitä Frederik tarkoittaa? Kohti performatiivisen kännin teoriaa

“Kirjoita kaikki asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet, ei Suomessa totuuden puhumisesta rangaista, Heikki Lampela sanoi minulle”, Frederik sanoi minulle.

Teksti: Riku-Matti Peltomaa

Johdanto

On kuviteltavissa jokin Pykälän kaljankillitsemiskilpailu kautta alkoholinkulutusiltama. Kaavaan kuuluu, että kriittisessä pisteessä sama vanha diskoimitaatio alkaa kuulumaan styrkkareista, ja kyllä se tunnetaan: älykkäät päät rupeavat vakavasti erottelemaan tanssilattiaa niin kuin pyhässä kirjassa onkin jo ennakoitu, missä vaiheessa kotivakuutuksen ehtoja nopeasti muistellaan; tiskijölli osaa asiansa, sillä aika ei ole alkuliemen esihistoriallisia pikkutunteja enempää; humalaiset rinkoilevat ympyräksi; joku rupeaa huolimattomasti sivuaskeltamaan myötäpäivään ehkä niin kuin lihasmuisti tai ehkä kuin näitä yhteenkokoontumisia riivaava korkeampi käsi pakottaa, että nyt on aika mennä, että oppi-isät – kovia sekoilijoita yllättäen kyllä kaikki – iloisena katselevat kattoikkunasta läpi ja ei enää juhlitakaan muistellen jotain aiempaa ja hetken näyttää että vanha vihollinen, ympäriinsä seisoskelu, on voitettu ja että nyt sen tilalla on kömpelö ripaska. Volga-rituaali on se iloinen hetki jolloin tanssitaan. Vaikka Volga toisinaan melko vaimea onkin – tanssirinki on ollut soikio, hajanainen parvi ja neljännen ulottuvuuden gigaplekseissä nähty on myös kuutioita – viimeistään Volga-ringin keskellä ei voi ns. läkätä, vaan täytyy ns. lok-innata.

Judith Butler kirjoittaa hyvin kurantissa kirjassaan Gender Trouble (1990) sukupuolesta. Minä en aio tässä puhua sukupuolesta, siitä on sen verran kirjoitettu. Kirjoittaisin kännistä, mutta kännistäkin on kirjoitettu sen verran – erään faktoidin mukaan alkoholipolitiikka ja sen tutkimus ovat valtiotieteilijöiden suurin työllistäjä suurella Suomenmaalla ja tohtori Juha Partanen oikeastaan keksikin kaikki nämä samat ajatukset jo 50 vuotta sitten ja hänen ajatuksiinsa vielä palaankin – niin että pidän neronleimaukseni lyhyenä; vaikka Inter Vivos kohta onkin jo Helsingin yliopiston suurin ja kaunein julkaisu, ei ylimieliseksi sovi ryhtyä; Butlerin kirjassa kiinnostavaa on hahmotelma performatiivisuuden käsitteestä, joka viime vuonna kiersi lävitse kaikki kansankerrokset joilta löytyy yli kahden tunnin ruutuaika performative male -meemin muodossa. Millainen voisi olla performatiivinen känni?

Tuet tulevat vasta maanantaina, mutta alkoholiongelma viettelee ryyppäämään? Ilmaiset kännit tällä yksinkertaisella kikalla!

Meemin kohdalla performatiivisuus merkitsi häpeällisyyttä: performative male -kilpailuja järjestettiin samassa hengessä kuin muitakin sirkushuveja. Minäpä muistan, kun bell hooksia lukeva jätkä Roskapankin viereisessä luomukahvilassa oli vielä “male feminist”, vaikka halventava sekin titteli oli. Oikeassa käytössään performatiivisuus sellaisena kuin Butler hahmottelee – eivätkä bing bong dägädägä titityy analyytikot jotka eivät tätä lehteä lue – tarkoittaa jotain muuta, jotain sellaista joka ei ihme kyllä ole ollenkaan niin Kehojen Toisto Tiloissa ja Kokemuksien Ero Periferiassa kuin voisi odottaa: 

“Identiteetti [känni] performatiivisesti koostuu niistä ‘ilmaisuista’ [kännisekoilut], joiden väitetään olevan sen seurauksia.” 

Yritän kysyä: ennen kuin tanssit Volgaa ja paskot puolet omaisuudestasi sen varistessa sukanvarresta ja housunpuntista, oletko todella edes kännissä? Tullaanko känniin muka pelkistä promilleista? Voisiko olla, että itse asiassa kännissä olemisen koostaa kaikki se, mitä kännin varjolla tehdään? Sinuhe Egyptiläisestä: “Sillä ihminen juo viiniä iloonsa, ja suruunsa hän juo viiniä, menestyksessään hän ilahduttaa sydäntään viinillä ja pettymyksensä hän hukuttaa viiniin. Hän juo viiniä ollessaan rakastunut ja hän juo viiniä, kun hänen vaimonsa lyö häntä.” Tai Jouko Turkka: “[Viina] on ihan eri ainetta riippueen siitä kuka sitä juo ja missä: nuori kaunis vai vanha haiseva.” Oppi-isät ovat siis yhtä mieltä, että humala ei johda vielä mihinkään, ja tiedetäänhän kyllä hyvin, että päihtyessään yhdet menevät mielenmasennukseen ja toiset menevät aivan tyhmäksi – merkitystä ei kännin kannalta ole alkoholin kemialla, vaan sen merkitys on muuntajana niin kuin Roland Barthes onkin jo keksinyt: 

“Viini on ennen muuta muuntautumisen aine, joka pystyy kääntämään tilanteet ja tilat päinvastaisiksi ja johtamaan objekteista niiden vastakohdat kuten esimerkiksi tekemään heikosta vahvan tai hiljaisesta puheliaan. ”

Tai niin kuin Juha Partanen on hahmotellut: 

“Vaikuttaa [alkoholitutkimuksessa] olevan yleisesti hyväksytty viisaus, että alkoholin vaikutukset ovat vaikeasti ennustettavia ja hyvin vaihtelevia. Odotukset voivat selittää vaikutuksia yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin nautitun alkoholin määrä itsessään. – – Niin kutsuttu pseudopäihtyminen, monien antropologien huomaama, on kaunopuheinen todiste tästä, ja vastaavasti, että sisäistetyt normatiiviset kontrollit voivat pilata kaikki juomisen ilot – –”

Tarkoittaen: se joka ei itse tunnusta itseään känniseksi ei ala laittamaan vaihdetta kakkoselle vaikka kaataisi kuinka. “Humala” ei riitä. Ei känni suinkaan ole alkamaisillaan oleva myrkytystila, vaikka “humala” on juuri sitä, vaan känni on se hetki jolloin ihminen irrottautuu itsestään ja tarkoitan tätä kaikkine mystisine konnotaatioineen. Pseudopäihtyminen kahvireivissä on kohta jo pätevämpi kuin laattaminen lattiakaivoon, jos jälkimmäisenä mainittu on liian totista ja jäykkää. Mieleen tulevat ainakin “Lapin energia” ja “high on life” -älypäät. Kaikesta tästä voidaankin muodostaa zen-koaania muistuttava maksiimi, uusi vaihtoehto joogalle ja meditaatiolle: 

Vasta kännisekoilut aiheuttavat itse kännin.

Mainittava on vielä Partasen aikoinaan epäilleen, että erittäin pahamaisen “suomalaisen viinapään” laajentelu kiitos raittiusmiesten on ollut itseään toteuttavaa: he ovat siihen uskoneet, sen tuhoamiseksi laajaa propagandakampanjaa johtaneet ja lopulta uskomus takapajulamme viinanjuonnin ylivertaisuudesta on myyttisten känniherodotusten maailmasta realisoitunut todeksi. Kiitos raittiusmiehet! Tässä maailmanvaiheessa voikin olla, että suomalainen voi tulla känniin ja esimerkiksi espanjalainen pelkkään humalaan. Kännäämisellä on myös vahva äiä-luonne: kaikki ennakkoluulot vahvistaen tohtori Eeva Pyörälä on osoittanut – sikäli kun otaksutaan että tämä suomalainen känni muuttuu hitaasti vaikka absoluuttiset kulutusmäärät tunnetusti tippuvatkin lujaa – kännäämisen legendaan asiallisesti kuuluvan miestenkeskinen no girls allowed -sekoilu, jossa naisten rooliksi jää kauhistella menoa vierestä. Mutta tulevaisuus on nyt: minulla on unelma, että phuksit 2075 elävät maassa, jossa sekoilua ei arvioida sukupuolensa vaan sekavuustasonsa mukaan. Lisäksi ehdotan kokonaisuudessaan termin “humala” välttämistä muualla kuin esitutkintapöytäkirjoissa ja sen sijaan käyttämään pätevämpiä termejä kuten “jurri”, “fylla” ja “joinkkeli”.

Pykälä ry ja Reetu: vuosisadan rakkaustarina

Kansa kysyy: “Mitä välii?” Pienessä konjakissa minä lonkalta vastaan: “Eikö ole lohduttavaa tietää, että vähilläkin viinoilla voi tulla känniin? Eikö siinä säästä aika paljon rahaa? Maksaa?” Käytännön sovellutuksena ehdotan, että ensi kerran kun Volga räjähtää ääniaalloille, ota kunnon vauhdit ja lähde liukastelemaan. Niin ne olisivat kieltolainkin aikaan tehneet, jos vain olisivat osanneet. 70-luvun Jounit, Pirjot ja Juha Partanen sen sijaan on jo helppo kuvitella positiivisesti reivaamassa Frederikin Volgan sävelien tahtiin, mutta ei: vaikka kappale on ehtaa diskoa suoraan lihatiskiltä, se on vain vähän yli 20 vuotta nuori. 

Mitähän Pykälässä kuunneltiin ennen vuotta 2002? Äänitearkistojen kaivelu paljastaa, että Volgan äänitti alun alkujaan Punkaharjun laulukilpailukuningas Juhamatti (sic) jo 70-luvun lopulla. Itse asiassa Kari “Mä rakkaudesta laulan, on siinä mies ja nainen” Tapiokin ehti 80-luvun alussa Volga-apajille ennen Frederikiämme – eli Reetua, niin kuin häntä skenepiireissä kutsutaan. Kuunnellessa Juhamatin ja Kari Tapion versioita ei voi kuin hämmästellä Reetun röyhkeyttä, sillä Frederik on mennyt stryyttaamaan yllättävänkin sympaattisen romanssin päälle. Siinä missä Tapsa lurittelee “lal-lal-laa”, Iso F veteleekin “hohhoh-hohhoh-hoo”. Ylivoimaisesti kiintoisin on kuitenkin Leningradin lehmäpoikain lehtolapsi kohtuu-UG balalaikkaorkesteri Siperian muulien versio vuodelta 1994, jonka löytää YouTubesta mutta sieltäkin vain hädin tuskin. Muuttunut laulu kertoo neuvostoajoneuvo Gaz Volgasta, ja VHS-laatuinen musiikkivideo maksimoi Volgan itäromantiikan hallitsemattomasti lisääntyvillä karvahatuilla ja kielisoittimilla. Lyhyt ote:

“Kun Ivan kiihdyttää autonsa vauhtiin / Miliisimiehet peräänsä saa / Moottorin laulun jokaiseen tahtiin / Nyt Volga lisäilee synkooppejaan”

Muulien Volga-version musiikkivideo ja teksti heijastelevat ehkäpä parhaiten Pykälän kerhotilojen tapahtumia, mutta on alkuperäisteksti sekin ehtaa Suomi-Filmiä. Laulutekstin kääntäjä – oikeammin tulkitsijanero, sillä alkuperäisversio Moskau jättää kylmäksi – Raul Reimanista julkaistiin syksyllä ‘25 elämäkerta. Se on varmaan hyvä, mutta allekirjoittanut varasi teoksen Kallion kirjastosta heti orientaatioviikolla ja on varausjonossa edelleen melkein sadannes. Verrattain äsken Kultsalla oli Reimanin muistokonserttikin, mutta valitettavasti 46 eugenia kustantanut lippu oli enemmän kuin IV:n vuosibudjetti ja apurahahakemukset jätettiin luetulle. Kaduilla kulkee huhuja että tuolla keikalla saattoi Volga räjähtää ilmoille alkukantaisessa Juhamatti-muodossaan, mutta kukapa noista osaa sanoa. 

Reimania ei myöskään tavoitettu haastattelua varten – tuo Suomen oma McCartney-Lennon nimittäin kuoli 40 vuotta sitten. Frederik taas on tietysti Suomen oma ‘66 Dylan; Frederik on myös Suomen oma Morrissey sikäli kun on harmillista ettei hän hävinnyt ilmaan viimeisen kiistattoman klassikkonsa eli vuoden 2012 Missä on jatkot -megahitin jälkeen ottaen huomioon Hommaforum-puolueiden vaaliehdokkuudet kaksin kappalein ja muun muassa seuraavan omaelämäkerran sitaatin: “Kysyimme myös aina, paljonko prinsessalla on ikää, mutta tietysti vahinkoja pääsi sattumaan. – – Minä en ole mikään pedofiili, perkele.” Varmaan vaikeaa olla real reetuttaja. Muita poimintoja Frederikin omaelämäkerrasta:

“Kuulutin kello 23.00, että nyt valitaan Ylioppilaskylän vuoden strippaaja. Hän saa oman patsaan vuodeksi Dipolin eteen. Kymmenen teekkaria ryntäsi lavalle välittömästi. Ilmoitin lisäksi kansalle, että se, joka on ensin kalsarisillaan, saa ensipalkinnoksi vuoden porttikiellon Dipoliin.” [Toim. huom. vrt. Sonniaiset]

“Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen puolestaan kompuroi kerran Koski Tl -festareilla lavalle ja antoi minulle [Reetulle] kostean kielisuudelman. Tämä tapahtui kesken Volga, Volga -laulun, joka villitsi yleisön muutenkin tehokkaasti. Pekonen oli tuolloin ensimmäisen kauden kansanedustaja, mutta tunnistin hänet näyttelijä Aku Hirviniemen siskoksi – –” [Toim. huom. vrt. Pykälän kerhotilat]

Pyörittiköhän Pykälän kivikautisina aikoina sen muinaisissa kerhotiloissa Tuomari Nurmio Volgaa savikiekolta ja Jukka Kekkonen jorasi tahdissa? Historia osaa kertoa, että HY-alumnien pääpiru Urho Kekkonen ehti tuntea Kekkonen-rockin – mitähän mieltä kalju kolossi oli Juhamatin Volgasta? Tätä juttua varten ei konsultoitu kuin harvoja ja valittuja Pykälä-setiä, mutta konsensus tuntuu olevan, ettei Frederik ole ainejärjestön lyhyeen muistiin esiintynyt Pykälässä vaikka olisi kuumaa kamaa varmasti. Luulisi, että Pörsänmäen nuorisoväensuojassa keikkoja heittävä Reetu ei olisi ylivoimaisen kalliskaan – ongelmaksi ovat kuulemma muodostuneet lentokustannukset, sillä sadan celsiuksen Reetu majailee nykyään Espanjassa. Ei muuta kuin kansanliike pystyyn ja kolehtia keräämään! Reetun omaelämäkerran perusteella tapahtuma olisi kuitenkin syytä varustaa ainakin parilla ylimääräisellä häirintäyhdyshenkilöllä. Toivottavasti miehemme on kisakunnossa vielä Pykälän satavuotissynttäreillä, sillä on helppo kuvitella: “Pykälä ry täten juhlallisesti myöntää teille häirintäneuvoksen arvonimen.” Kohteliasta olisi vähintäänkin tehdä Reetusta oikeustieteen kunniatohtori.

Päätäntö

Frederik itse voi olla kuuma peruna, mutta Volgan syvintä olemusta mietti The Ulkopolitist -nettilehti jo 13 vuotta sitten: “Tämän laulun sisältö on syystäkin paljon verhotumpi [kuin Moskaun], koska laulun todellinen aihe on venäläinen imperialismi. Aiheen arkuudesta kertoo sekin, että laulu levytettiin vasta kylmän sodan päätyttyä ja Suomen liityttyä Euroopan unioniin.” Volgan merkitys on ollut varsin erilainen niin Juhamatille, Siperian muuleille kuin Frederikillekin, jotka ovat julkaisuhetkillään kaikki eläneet ratkaisevasti erilaisia aikoja Venäjä-suhteissa 70-luvun brezneviläisestä stagnaatiosta Neuvostoliiton romahdukseen 90-luvulla ja lopulta 2000-luvun normalisaatioon. Pykälän kerhotilojen tanssirituaali ei ainakaan vähennä Volgan mysteerejä, sillä pykälisti on valveutunut ihminen ja hyvin käsittää ajan hengen, eikä näin ollen voi välttyä ironialta joka ripaskassa vuoden ‘22 jälkeen väistämättä on –  toisaalta Pykälän tanssilattia on sellainen erämaa, ettei pykälisti voi vastustaa Volgan tarjoamaa tilaisuutta. Kenpäties Volgaan pätee sama, mitä tohtori Anna Pakarinen on sanonut Cheekistä ja James Bondista: “Kehitystä voi tulkita ajankohtaisena yksiulotteisen maskuliinisen diskurssin haastamisena mutta myös metamodernistisena pyrkimyksenä leikin ja vakavan välillä liikkumiseen.”

Mutta mitä oikein viime kädessä tarkoittaa, kun arvon ylioppilaat Helsingin yliopiston melkeinpä hakupaineisimmalla alalla tavoittelevat joka bileissä sellaisia orientaalisia tiloja, joista Ville Haapasalokin vain haaveilee? Kaikujako ehkä akateemis-karjalaisuudesta, 70-luvulta, votkaturismin vuosilta – mitä siis tarkoittaa vaikkapa se, että Sörkan sällit eli Sörnai gusha on silti liikaa laulukirjaan? Kuinka monella ironian tasolla Pykälä ry oikein operoi, vai eletäänkö Pykälässä jo postmodernismin jälkeistä aikaa? Mieleen muistuu Juha Partasen sitaatti, että “[alkoholin] symboliset arvot ovat monesti keskeisempiä kuin sen materiaaliset vaikutukset” – mutta mitä sekin tarkoittaa? Eivät kovimmat tieteemme eivätkä ankarimmat analyysimme ole vielä sellaisella tasolla, joka voisi näihin kysymyksiin vastata. Minä tarkoitan, että onko Pykälän piirissä mitään mielenkiintoisempaa kuin Volga.