Simo tuomi 2

Onnea valmistumisesta, Simo Tuomi!

Teksti: Helka Hostikka

Mitämitä! Jälleen on yksi suuri hahmo ja elävä Pykälä-legenda saateltu osaksi juristikuntaa, kun dekaani on lyönyt leimansa T.. siis Simo Tuomen tutkintotodistukseen. Simo on kerryttänyt itselleen varsin kunnioitettavan Pykälä-CV:n oltuaan osana jokaista Pykälän valiokuntaa (OAVK:ta lukuun ottamatta). Tämän niin sanotun valiokuntien värisuoran lisäksi Simo on palvellut kanssaopiskelijoitaan ansiokkaasti niin phuksikapteenin ominaisuudessa kuin FCC Flipin hallituksen riveistä. 

Gradunsa Simo rykäisi kasaan varsin nopeassa tahdissa, sillä koko projekti oli purkissa vain reilussa kahdessa kuukaudessa. Aiheeksi valikoitui omien osakkeiden suunnattu hankkiminen osakkeenomistajien taloudellisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta, ja intensiivisen kevään päätteeksi Simo valmistui oikeustieteen maisteriksi.

Onnea valmistumisesta! Miltä nyt tuntuu?

No kiitoksia! Hmm. Nyt pistätte kyllä pahan. Varmaan tässä täytyy todeta samalla tavalla kuin monissa urheilulähetyksissä ja haastatteluissa, ettei sitä vielä oikein ymmärrä, mitä on tullut saavutettua/tehtyä. Kummallisen nopeasti tämä viisi vuotta johonkin hävisi, joten voi varmaankin todeta olleen kivaa!

Mitkä ovat parhaita muistojasi opiskeluajoilta?

Siis pistätte kyllä pahoja kyssäreitä toistensa perään… Vaikeaa nostaa mitään yhtä tiettyä muistoa, mutta kyllähän tähän nyt on pakko mainita ekat punssikahvit! Honorable mention myös Kiljavalle ja erityisesti Kiljava-jonolle, jossa tuli vietettyä huomattavasti enemmän aikaa kuin itse Kiljavalla (ottaen myös huomioon hatarat muistikuvat varsinaisesta tapahtumasta).

Mistä olet erityisen ylpeä?

Varmaankin siitä, että tuli ylipäätään lähdettyä mukaan kaikkeen tähän ainejärjestöhommaan. Erityisen ylpeä olen myös siitä, että matkan varrella on saanut tutustua niin moneen upeaan tyyppiin, joihin toivottavasti törmään vielä myös tulevaisuudessa.

Simo tuomi 1

Jos saisit elää vielä toisen opiskelijaelämän, mitä tekisit tällä kertaa?

Hmm. No ei kyllä äkkiseltään tule mieleen mitään sen suurempaa. Mutta jos jokin juttu pitäisi sanoa, niin poikkitieteellisissä häppeningeissä sekä muissa kaupungeissa järjestetyissä tapahtumissa ois ollut kiva/voinut ehdottomasti käydä enemmän! Tähän kyllä kannustan, jos vaan intoa ja jalkaa riittää!

Mitä neuvoja antaisit nuoremmille pykälisteille?

Ei mulla nyt varsinaisesti mitään yleviä ja tyhjentäviä elämänohjeita ole. Kannattaa kuitenkin rohkeasti tarttua erilaisiin opintojen ja opiskelijaelämän aikana tarjoutuviin mahdollisuuksiin, olivat ne sitten ihan mitä tahansa. Kannustaisin myös tutustumaan uusiin ihmisiin; tämä on ehdottomasti ollut (ainakin itselleni) yksi opiskelijaelämäni parhaimmista asioista. Toisaalta täytyy tässä samassa yhteydessä mainita, etten oo kyllä ihan varma siitä, kannattaako mun neuvoja nyt noin yleisestikään kuunnella.

Simo tuomi 5
Simo tuomi 3 1
Simo tuomi 4

Miltä elämäsi näyttää nyt? Mitä toivot tulevaisuudelta?

Tavallaan haluaisin sanoa, ettei mikään ole muuttunut kovinkaan paljoa, mutta taas toisaalta onhan arki tällä hetkellä melko erinäköistä kuin mitä se oli aivan opintojen alussa. Toisaalta opinnot kauppiksen puolella jatkuvat edelleen, joten voin ainakin osittain verhoutua vielä opiskelijastatuksen alle ja ulkoiluttaa (tosin väärän värisiä) haalareita jos siltä tuntuu. Tulevaisuudelta toivon itselleni miehekkäiden mahdollisuuksien avautumista: myös ne kauppisopinnot olisi jollakin aikataululla kiva saada maaliin…

Suoritit opiskelujesi aikana niin sanotun valiokuntien värisuoran ollessasi osana jokaista Pykälän valiokuntaa (OAVK:ta lukuun ottamatta). Kuvaile jokaista valiokuntaasi kolmella sanalla ja paljasta IV:n lukijoille, mikä todella on Pykälän paras valiokunta.

YVK: Yhdessä vaikka käräjille (tai vaihtoehtoisesti) en muista mitään

UAV: UAV, UAV, UAV!

YSV: Money, money, money

OVK: Sika, Glamour, Kirjasto

Siis arvasin, että tätä kysytään! Uskaltaakohan sitä nyt oikeesti paljastaa. Tässä se paras valiokunta nyt tulee:

Best Committee of Pykälä ry: [Access required – Admin: Simo Tuomi]

Mutta sanotaan nyt kuitenkin vaikka näin, että yleisesti mulla on parhaat muistot kahdelta ensimmäiseltä opiskeluvuodelta 🙂

Simo tuomi 6

Samankaltaiset artikkelit

  • Miksi kaupata huumeita, jos voi kaupata ihmisiä?

    Vuoden alussa luin teoksen, joka pysäytti minut tavalla, jolla yksikään teos ei ole pysäyttänyt minua aikoihin. Kyseessä oli Paavo Teittisen kirjoittama vuonna 2025 julkaistu ja samana vuonna Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen. Kirjan viimeisen sivun käännettyäni avautui silmieni edessä täysin uudenlainen Helsinki: kuinka olinkaan saattanut kulkea sokeana kaiken tämän ohi?