Teemu Hakala
Hallituksen puheenjohtaja
Vuoden ensimmäisen Inter Vivosin Bonus pater familias -palstan lopussa toivoin toiminnantäyteistä kevättä. Herättyäni vappuviikonlopun jälkeisenä maanantaiaamuna ajattelin, että ehkä sellaista on nyt todellakin viimein päästy viettämään. Edellisen päivän §-laakso -järkkä tuntui jokaisessa ruumiinosassa ja väsymys oli vallannut kehon sekä mielen. Työkoneen sain juuri ja juuri auki vain päivystääkseni mahdollisesti tulevia akuutteja hommia (älkää hei toimistolla lukeko tätä, jooko).
Tämä olotila ei toki ollut hirvittävän yllättävä. Hallitus heräsi vappupäivänä noin kello 8 raikkaassa meri-ilmassa kömpiessään ulos kahdesta teltasta (toiset ripeämmin kuin toiset), jotka oli vain muutamia tunteja aiemmin wappubileiden jälkeen pystytetty perinteiseen tapaan merkkaamaan §-laakson reviiriä Ullanlinnanmäellä. Tuosta hetkestä alkoikin noin 14 tuntia kestänyt hulabaloo, jonka aikana joidenkin mielestä ”ihan varmasti rikottiin ennätyksiä” pitäessämme open baria auki seitsemän tuntia kaikille vappujuhlijoille. Sima, popparit ja grillituotteet taisivat kestää jopa hieman pidempään.
Vappupäivän aikana kävin läpi miljoona erilaista tunnetilaa, joista suurin osa oli äärimmäisen positiivisia. Yhtenä hetkenä löysin itseni kuitenkin huonotuulisena vapisemasta retkituolissa, kun en ollut hälinän keskellä muistanut syödä ja raskasta päivää oli jo aika pitkä pätkä takana. Tunsin olevani todella yksin musiikin pauhatessa korvani juuressa. Hetken istuttuani huomasin ulkoasiainvastaavamme Miljan olevan suurin piirtein samassa jamassa vieressäni. Lyhyt katseiden vaihto ja syvään huokaiseva ”Jeppp” muistutti, että olemme toistemme tukena, emmekä suinkaan kumpikaan yksin.
Tämän pitkän aasinsillan (eng. long ass bridge) saattelemana pääsenkin itse aiheeseen. Luin Jodelista maanantaina aloituksen ”kellään muulla wapun jälkeinen tyhjä olo?” ja jäin hetkeksi pohtimaan, mistä tuo tyhjä olo johtuu. Muistelin kohdanneeni samanlaisen Jodel-aloituksen kuluneena toiminnantäyteisenä keväänä esimerkiksi §-viikon jälkeen. ”Tyhjä olo” seuraa todella usein intensiivisiä sosiaalisia aktiviteetteja, joiden jälkeen saattaa huomata olevansa taas yksin. Tämän tilanteen kanssa painiikin todella moni pykälisti. Yksinäisyys on olotila, joka ruokkii itseään ja voi olla todella moniulotteista, jopa lamauttavaa. Sen kohdatessa kehotukset lähteä vielä uudestaan seuraavalla viikolla tapahtumiin tutustumaan kanssapykälisteihin saattavat tuntua todella turhauttavalta. Tästä huolimatta ja sen tiedostaen jatkan kuitenkin saman viestin toistamista.
Ei ole olemassa ”pykälistimuottia” jonka läpi jokaisen tulisi mahtua. Sitä paitsi mitä useampi pykälisti tällaiseen kuvitteelliseen muottiin ei mahdu, sitä parempi. Kehotan siis jokaista rohkeasti osallistumaan vielä kevään viimeisiin tapahtumiin, sillä jokainen sosiaalinen aktiviteetti on mahdollisuus kohdata omanlaisia ihmisiä. Wabun on nimittäin jossain vaiheessa loputtava, mutta tyhjän olon ei tarvitse olla sen seuraus.