Willie Zhang
Yleisvastaava
Pääsitkö oikikseen suoraan papereilla vai pitikö useamman kerran käydä pääsykoekevät läpi? Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan, mutta nyt tiedekunnassa itsestään selvää pitäisi olla, ettei tällä ole mitään merkitystä. Mielestäni aiheella ei ole järkevää eikä varsinkaan hedelmällistä ottaa mittaa kanssapykälisteistä. Vielä vähemmän kannattaa vertailu työpaikkojen suhteen.
Omalla phuksisyksyllä aloin kuulemaan tällaisia kokemuksia jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Marraskuun valiokuntavaalien lähestyessä olin juuri päättänyt hakea yleisvaliokuntaan, ja kysäisin samalla muutamalta kaverilta, jos he hakisivat kanssani yhdessä. Pari vastausta oli muotoa: ”ei millään kerkee, duuni vie liikaa aikaa”. Eikä tässä todellakaan mitään vikaa ole. Duunikokemus on tosi jees, ja palkkapäivänä varmasti vielä enemmän jees. Kuitenkin, tuntuva osa myös minun vuosikurssiltani on vielä vailla tällaista paikkaa. Ja vaikka välillä tuntuu siltä, niin en ole phuksi. Opiskeluaikoina tällaisten asioiden ei pidä antaa painaa mieltä, kokea ahdistusta taikka tuntea huonoa omatuntoa ja epäitsevarmuutta. Ei missään tapauksessa.
Pääsykoetulosten julkaisupäivät muistan kuin eilisen. Instagramissa, Facebookissa ja Snapchatissa näkyi liuta julkaisuja myönnetyistä opiskelupaikoista. Itse jäin rannalle, eikä se valitettavasti edes ollut ensimmäinen kerta. Tuli paha mieli. Tällaisia läpi käydessä pitää muistaa, että nimenomaan nämä onnistumistapaukset päätyvät tuonne somen näkyvimmille paikoille. Eivät muut rannalle jääneet tee kovinkaan usein julkaisuja epäonnistuneesta keväästä. Kun sellaisia ei näe omin silmin, täyttyy pää ajatuksista, että varmasti kaikki muut saivat paikan paitsi itse. Ikävä ajatus, johon monet tätä lukevat varmasti pystyvät samaistumaan. Ei nyt unohdeta, että tiedekuntaan pääsee alle kymmenes hakijoista.
Täysin sama logiikkaa pätee työpaikkojen suhteen. Tuskin moni aktiivi tule tapahtumaan avaamaan keskustelua sillä, ettei duunipaikka napannut. Yleisempää varmasti on se, kun keskustelun aikana ilmenee, että joku sai jonkun paikan – usein juurikin omalta alalta. Kun näitä kuulee useamman kappaleen, syntyy ajatus, että kaikki kanssaopiskelijat ovat jo oman alan töissä. No ei ole. Ei ensimmäisillä vuosilla, eikä monien valmistuneiden ystävieni mukaan muuten ole maisterivaiheessakaan.
Opiskelemme alalla, jossa työmahdollisuuksia on kirjaimellisesti laidasta laitaan. Älkää rajoittako haaveitanne tiettyihin paikkoihin ja kiirehtikö, jos se ei tunnu omalta jutulta. Älkääkä stressatko muutaman somepäivityksen takia. Kilpailu hyvässä mielessä on terveellistä, jopa hyödyllistä, mutta turha vertailu vain uuvuttaa. Peli ei todellakaan ole menetetty, jos ei ensimmäisinä opiskeluvuosina saa oman alan töitä. Paikka, joka kuuluu teille, napsahtaa kyllä, kun aika koittaa. Uskon, että vahvistusta tälle kannanotolle voitte saada ihan keneltä tahansa valmistuneelta oikeustieteen maisterilta. Asiasta voi rohkeasti puhua. Pitäkää omia tavoitteita ja haaveita juuri oikeina, ja pitäkää niistä kiinni!