Minä luulen, että meitä on monta.

Olen viettänyt syksyni päivät katsellen sateista Helsinkiä ikkunalasin lävitse haikein silmin, kuunnellen vesilintujen kirkunaa ja raitiotiekiskojen kolinaa sekä huuhtoen ja tanssien murheitani pois yökerhoissa, jotka on sisustettu Erkki Elomaan mestarillista esimerkkiä (Järvenpään kirkko, 1968) mukaillen. Olen käyttänyt niin paljon erilaisia fenetyyliamiineja, ettei mikään tunnu enää miltään. Olen ostanut inspiroivia sisustustauluja ja lukenut Paulo Coelhon Alkemistin, Petersoniakin.

Tästä kaikesta huolimatta minä olen lopen kyllästynyt tähän saatanan elämään. 

En suinkaan käy hyvään yöhön suosiolla. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä olen nimittäin pyrkinyt perehtymään ongelmieni juurisyihin ja hahmottelemaan olemiselleni uudenlaisia suuntaviivoja. Pakokauhun vallassa tekemäni analyysin tulos on yksikäsitteinen ja selvä.

Minun on vaihdettava alaa. Muu olisi potentiaalisesti hengenvaarallista. Asian vakavuuden hahmotettuani olen tutkinut vaihtoehtojani, joista aion jakaa kanssanne mielekkäimmän oloiset. 

Taideyliopisto: Tanssitaide

Nykytanssi on yksi taiteen vavahduttavimmista muodoista. Tanssitaiteen koulutusohjelma tarjoaa mittaamattoman arvokkaita työvälineitä taiteilijan polulle sekä vankan teoreettisen pohjan keholliselle ilmaisulle. Ajatuskin itsestäni kouristelemassa ja vuotamassa verta joikujen tai itäsaksalaisen konemusiikin tahdittamassa käsitteellisessä spektaakkelissa täyttää minut lämmöllä.

Aalto-yliopisto: Tuotantotalous

Tuotantotalouden opinnot valmistavat monipuoliseen toimintaan elinkeinoelämässä. Jo ensimmäisen vuoden ensiperiodissa osallistutaan dynaamisen vuorovaikutteiselle kurssille “Ryhmätoiminta ja organisointi”, ja opintojen edetessä päästään käsiksi niinkin henkeäsalpaaviin sisältöihin kuin “Designing Adaptive and Creative Organisations D”. Myös ansaintamahdollisuudet ovat suhteellisen hyvät. 

Helsingin yliopisto: Matemaattiset tieteet

Matemaattisten tieteiden opiskelija tutustuu muun muassa useampiulotteisiin avaruuksiin, algebrallisiin rakenteisiin kuten magmoihin, puoliryhmiin, monoideihin ja kuntiin, sekä varmasti todella kummallisiin ihmisiin. Joku käsienheiluttelija saattaa kysyä, mitä hyötyä monoideihin syventymisestä voi kenellekään olla, mutta hän on vain älyllisesti kunnianhimoton.

Laurea University of Applied Sciences, Hyvinkään kampus: Oikeustradenomi (AMK)

Puolen tunnin välein Helsingin päärautatieasemalta Riihimäen suuntaan liikennöivä R-juna kuljettaa tiedonnälkäisen kansalaisen Hyvinkäälle 45 minuutissa. Oikeustradenomin koulutus mahdollistaa maailman kiinnostavimpaan asiaan – lakiin – tutustumisen tuoreesta näkökulmasta, maltillisella työmäärällä sekä irrallaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan huippuunsa rasvatusta organisaatiosta. Valmistuneen oikeustradenomin työnkuva on vaihteleva, jännittävä ja epäilemättä moniulotteinen.

Olkoon tämä avuksi etsikkoaikoinanne.

Pienen ihmisen asialla pahuutta vastaan, 

Giuseppe