Kohti tunnettua tuntematonta

Helmi Räsänen

Pääkirjoittaja

Viimeiset kaksi vuotta on Inter Vivosin vuoden toisen numeron pääkirjoitus käsitellyt etäelämää ja etäopintoja. Siinä missä aiempina vuosina pohdintaa etäopintojen jatkumisesta on siivittänyt epävarmuus siitä, tuleeko sama linja jatkumaan vai ei, on tämä kevät tuonut mukanaan linjaukset paluusta lähiopetukseen. Nyt, kun pandemian pahin vaihe on jo takanapäin, uskaltaa täydestä etäopetuksesta puhua jo imperfektissä.

Keväällä alkanut lähityöskentely on ollut melkeinpä kahden vuoden tauon jälkeen raikas tuulahdus Zoomin tuijottelemisen tilalle. Vanhempien vuosikurssien opiskelijoille lähiopetus tarkoittaa opiskelua jälleen kuten aiemmin, mutta omalle vuosikurssilleni sekä viime syksyn phukseille lähiopetus oikeustieteen opinnoissa on kuitenkin ollut tähän kevääseen asti vain kaukainen ajatus. Totutteleminen uuteen arkeen, salitentteihin ja heräämiseen aamun lähiluentoja varten on ollut mielenkiintoista ja välillä hieman raskasta, mutta samalla myös jo kauan odotettua. Kiinnostavaa on myös näin  koronaphuksin perspektiivistä nähdä, miten omaa etäelämäänsä viettäneet uudet phuksit pääsevät aloittamaan opintonsa.

Puolitoista vuotta yliopisto-opintoja täysin tietokoneen välityksellä läpikäyneenä luentosali on tuntunut vieraalta käsitykseltä, mutta nyt ajatus alkaa tuntua hieman luonnollisemmalta. Ensimmäistä salitenttiä tehdessäni olo oli tietyllä tapaa surrealistinen, kun tenttiä oli yhtäkkiä tekemässä samassa tilassa muita ihmisiä samalta vuosikurssilta, eikä “control äffäilystä” enää ollut apua. Ensimmäistä kertaa omien opintojeni aikana tuntui siltä, että opiskelijaelämän sosiaaliset puolet eivät ole kytköksissä vain ainejärjestöön, vaan yhteisöllisyyttä voi tuntea myös luentosalissa.  

Etäopintoihin liittyi pandemian aikaan negatiivisiakin asioita. Näitä negatiivisia puolia, jotka etenkin omana phuksikeväänäni tuntuivat olevan arkipäivää, ei tule ikävä. Enää ei tarvitse surkutella tapahtumien puutetta, sosiaalisten kontaktien puutetta, eikä etäopintojen myötä kadonnutta lukumotivaatiota. Jo nyt tuntuu helpottavalta, että etäilyn negatiiviset puolet ovat jo takanapäin. 

Toisaalta etäopetus toi myös joustavuutta opintoihin ja se olikin varmasti arkea helpottavaa niin työssäkäyville, perheellisille kuin muillekin elämäänsä muuten aktiivisesti viettäville opiskelijoille. Luentojen etäseuraamismahdollisuuden poistaminen vaikeuttaa varmasti itse kunkin elämää. Etäopetuksen tai vaihtoehtoisten suoritustapojen mahdollisuus olisikin hyvä ottaa opetussuunnitelman uudistamisessa huomioon – suuri kiitos muutoksen ajamisesta opintovaliokunnalle, joka pääsee tänä vuonna vaikuttamaan opetussuunnitelman muuttamiseen.

Toivon, että enää ensi vuonna etäopiskelu tai paluu lähiopetukseen ei olisi niin ajankohtainen aihe, että siitä kirjoitettaisiin jälleen pääkirjoituksessa – tämän numeron pääkirjoituksen uskaltaakin jo jättää hieman optimistisempaan mielikuvaan tulevan lukuvuoden opinnoista. Syksyllä uudet phuksitkin pääsevät tapaamaan vuosikurssilaisiaan muutenkin kuin ruudun välityksellä ja opiskelemaan siten, miten opintojen joskus suunniteltiin toteutuvan.