Viivi Karjalainen, teksti | Elmo Väätäjä, tuottaminen ja tekstin editointi
Valmistuin taidelukiosta, jonka varjovaaleissa vasemmistoliitto keräsi yli 70% annetuista äänistä ja jonka abirekkojen lakanoita koristi Che Guevaran kasvot. Kun toukokuussa vastaanotin opiskelupaikan oikeustieteellisestä tiedekunnasta, sai se monen läheiseni kulmat kohoamaan. Syynä tälle ei suinkaan ollut alavalinta itsessään, vaan yhteisö, johon olin astumassa: “Sovitko sä siihen joukkoon?” Politiikka ei määritä ihmissuhteitani, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteikö sama kysymys olisi poltellut mieltäni elokuun lähestyessä.
Siniset stereotypiat
Inter Vivos toteutti helmikuussa 2025 kyselyn, jonka tarkoituksena oli kartoittaa pykälistien poliittista jakaumaa ja näkemystä oikkareihin liitetyistä stereotypioista. 84,8% kyselyn vastaajista katsoi, että “oikeustieteen opiskelijoihin liitetään tiettyjä poliittisia mielikuvia.”
Oikeustiede on ala, joka vetää puoleensa yhteiskunnan rakennuspalikoista kiinnostuneita opiskelijoita. Koska oikeustiede on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yhteiskunnan muutosten ja prosessien kanssa, ei sitä voida redusoida pelkäksi puhtaan teoreettiseksi lainopiksi. Oikeustieteen ja politiikan suhde onkin monin tavoin moniulotteinen, minkä vuoksi juuri oikeustieteen opiskelijoiden poliittinen luonne on mielestäni erityisen kiehtova aihe.
91,1% Inter Vivosin kyselyyn vastanneista oli samaa mieltä siitä, että oikeustieteen opiskelijoihin liitetään stereotyyppisesti enemmän oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia mielikuvia. Oma mielikuvani oikkareista ei poikennut tästä stereotypiasta. Vaikka olinkin valmistautunut uuteen poliittiseen ilmapiiriin sukeltamiseen, oli kulttuurishokki väistämätön, kun phuksitapahtumassa pääsin seuraamaan, kuinka joukko phuksikollegoitani oli revetä liitoksistaan pääministeri Orpoa tähdet silmissä hehkuttaessaan. Olin jonkin sellaisen äärellä, jota en ollut koskaan kokenut: piireissäni kyseinen nimi oli aiemmin lausuttu vain synkeiden sanojen saattelemana.
Yliopisto-opiskelijat tunnutaan usein mieltävän muuta väestöä vasemmistolaisemmiksi, mikä voi johtua muun muassa erilaisista opiskelijaryhmien poliittisista ulostuloista, joista esimerkkinä voidaan mainita vuoden 2023 Helsingin yliopiston opiskelijoiden organisoima yliopiston päärakennuksen valtaaminen hallituksen leikkauksien vastustamiseksi. Yliopisto-opiskelijat eivät kuitenkaan ole homogeeninen ryhmä, eikä oikeustiede ole aloista ainoa, johon liitetään poliittisia stereotypioita. Helsingin Sanomat uutisoi joulukuussa 2024 Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden erityisen vasemmistolaisesta ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden erityisen oikeistolaisesta liikehdinnästä. Inter Vivosin kyselyn vastaajista 37,7% arvioi oikkareiden olevan “keskimäärin selvästi oikeistolaisempia” ja 48,1% taas “hieman oikeistolaisempia” muihin opiskelijaryhmiin verrattuna.
Ehdoton enemmistö Inter Vivosin kyselyn vastaajista piti syistä painavimpana juristien korkeaa palkkatasoa. Oikeistopuolueet ajavat perinteisesti matalamman verotuksen ja pienempien tulonsiirtojen kaltaisia politiikoita, jotka parantavat suoraan ennen kaikkea hyväosaisten asemaa. Kyselyn tuloksissa vedetään siis se yleinen ja looginen päätelmä, että oikkarit äänestävät ikään kuin yhteiskunnallisen luokkansa mukaisesti. Ajatusta luokkaäänestyksestä tukee myös vastauksissa esitetty epäily opiskelijakunnan muodostumisesta suurilta osin opiskelijoista, joiden juuret juontavat hyväosaisiin koteihin ja juristisukuihin. Sosioekonominen asema sekä perheen poliittinen näkemys ovat usein herkästi periytyviä piirteitä.
Vastaajien keskuudessa myös oikeustieteen luonne professioalana, oikkareiden korkea työllistyminen ja yksityisen sektorin painotus työelämässä nähtiin merkittävinä mielikuviin vaikuttavina seikkoina. Myös oikkareiden keskuudessa enemmän tai vähemmän pinnan alla kytevä suorituskeskeisyys ja uraputken ihannoiminen nousivat esiin vastauksissa.
Helsingin Sanomat uutisoi marraskuussa 2024 oikeustiedettä opiskelevasta “Helsingin yliopiston kenties kokoomuslaisimmasta” opiskelijasta. Inter Vivosin kyselyn vastaajien mielestä oikeistolaisten oikkareiden edustus mediassa ja politiikassa oli keskeistä yleisten mielikuvien muodostumisen kannalta. Oikeustieteilijöitä onkin aina ollut vaivatonta bongata politiikan kentältä – ja nimenomaan oikealta: muun muassa Sauli Niinistö, Ben Zyskowicz ja Antti Häkkänen ovat kaikki kokoomuslaisia sekä entisiä oikkareita.
Pykälistit puoluekentällä
Alkusyksyn kulttuurishokista toivuttuani alkoivat omat ennakkoluuloni säiden viiletessä hälvetä. Hypoteesi stereotypioita laajemmasta poliittisesta diversiteetistä alkoi kutkuttamaan mielessäni. Suosituimman puolueen tittelin tutkimuksessa nappasi kokoomus 31,1% kannatuksella. Kärkikolmikkoon pääsivät vihreät 25,5% kannatuksellaan yhdessä Sdp:n kanssa, joka keräsi 15,1% suosion. Vasemmistoliitto seurasi Sdp:tä 14,2% kannatuksella.
Kuten odottaa saattoi, kokoomus sai puolelleen yksittäisistä puolueista runsaslukuisimman kannattajajoukon. Yllättävää kuitenkin oli kapeahkoja stereotypioita haastava liberaalien, kirjoitushetkellä eduskunnan oppositiossa olevien ja keskikäytävän vasemmalla puolella istuvien puolueiden yhteenlaskettu suurmenestys: vihreät, Sdp ja vasemmistoliitto yhdessä haalivat 54,7% kannatuksen. Perussuomalaisten kannatus oli huomattavan vähäistä verrattuna puolueen kansalliseen kannatukseen. Vaikka perussuomalaiset keräävät nuorten keskuudessa paikoin suurtakin kannatusta, ei liene yllättävää, etteivät helsinkiläiset yliopisto-opiskelijat osu puolueen kohderyhmän ytimeen. Keskustan vähäinen kannatus perustunee myös juuri otoksen kaupunkikeskeiseen painotukseen. Edukuntapuolueista kristillisdemokraatit ja Liike Nyt eivät keränneet kyselyssä ainuttakaan ääntä.
Inter Vivosin kyselyn vastaajista 49,8% sijoitti itsensä oikeisto-vasemmisto-akselin keskikohdan vasemmalle puolelle, kun taas 50,2% vastaajista sijoitti itsensä sen oikealle puolelle. Kun tulosta verrataan siihen yltiöoikeistolaiseen mielikuvaan, joka oikkareita leimaa, huomataan jakauman olevan odotettua monivivahteisempi. Kyselyn vastaajat näyttävät myös sijoittavan itsensä mieluummin joko maltillisesti oikealle tai maltillisesti vasemmalle sen sijaan, että asemoituisivat janan ääripäihin tai sen keskikohdalle.
Toisin kuin käsityksissä tyypillisestä puoluevalinnasta ja äänestyskäyttäytymisestä, joissa oikkareiden asennoitumisia tunnuttiin seliteltävän ennen kaikkea perinteisillä politiikan taloudellisilla jakolinjoilla (porvari–työläinen) ja luokkaäänestysmallilla, ei näiden merkitys todellisuuden selittämisessä ole ainakaan yhtä merkittävä. Oikkareissa, kuten muissakin viiteryhmissä, näkyy (ainakin odotuksia enemmän) irtaantumista näistä perinteisistä äänestyskäyttäytymisen selitysmalleista ja täten uudelleenasennoitumista, jota nämä mallit eivät selitä.
Osa vastaajista saattaa äänestyspäätöksessään painottaa esimerkiksi tiettyjä poliittisen nelikentän liberaaliin ja/tai vasemmistolaitaan sijoittuvien puolueiden ajamia sosiaalisia arvokysymyksiä, vaikka kokisivat itsensä yleisemmällä tasolla oikeistolaiseksi – tai vain rehellisesti tunnustaa punaista väriä vailla sen syvällisempää kipuilua omasta näennäisestä porvallisuudestaan. Osaltaan asiassa näkyy epäilemättä siis se, ettei Suomen poliittinen kenttä jakaudu nykypäivänä tyydyttävästi pelkän sinipunaisen vasemmisto-oikeisto-akselin perusteella, vaan oman poliittisen kodin löytämiseksi täytyy usein käydä moniulotteisempia pohdintoja.
Ulos kuplasta!
“Olen aina äänestänyt vasemmistoliittoa, mutta ekan (juristi)palkan saatuani ja verot siitä maksettuani tajusin, miksi jengi äänestää kokoomusta”, julisti eräs alumni minulle phuksiviikolla. Kun Inter Vivosin kyselyn vastaajilta kysyttiin, oliko heidän poliittinen näkemyksensä muuttunut sen jälkeen, kun he aloittivat opiskelunsa, yhteensä 19,4% vastaajista vastasi myöntävästi. Vastaukset siitä, mihin suuntaan, vaihtelivat: osa vastaajista kertoi näkemyksensä siirtyneen oikealle kun taas osan suuntautuminen oli liikkunut vasemmalle.
Elämme kuplautumisen kultakaudella. Poliittisella kuplautumisella tarkoitetaan ilmiötä, jossa ihmiset tai ryhmät altistuvat pääasiassa vain sellaiselle tiedolle ja mielipiteille, jotka vahvistavat heidän omia uskomuksiaan. Tämä johtaa siihen, etteivät he enää altistu monipuoliselle keskustelulle tai vastakkaisille mielipiteille. Kuplautumisen haittapuolien, kuten jo valmiiksi kiihtyvän poliittisen ja yhteiskunnallisen polarisoitumisen, välttämiseksi on elintärkeää, että erilaisten poliittisten näkemysten edustajat kohtaavat ja keskustelevat toistensa kanssa. Yliopistoyhteisö onkin mielestäni lähes täydellinen foorumi tämänkaltaiselle vannoutuneiden vassareiden ja kokeneiden kokkareiden törmäyskurssille.
Nostoja vastauksista
“Juristeihin, lain osaamiseen, ja siten myös oikkareihinkin, yhdistetään tietty kierous, juonittelevuus, pilkun viilaus, empatian puute ja oikeudettoman edun tavoittelu, mitkä kaikki yhdistetään myös oikeistolaiseen ajatteluun.”
“Oikkarit uskaltavat tuoda omat mielipiteensä ja poliittiset näkemyksensä esille hyvin ja voimakkaasti.”
“Oikeustiede on yhä tiedekunta, johon pääseminen ja jossa menestyminen vaatii useimmilta kokelailta merkittävästi aikaa ja vaivaa. Yleisen poliittisen teorian perusteella yksilöllinen menestys ja oikeistolaisuus ovat positiivisessa kierteessä keskenään: ammatillisesti menestyvät henkilöt ovat useimmiten oikeistolaisia, mutta toisaalta oikeistolaiset henkilöt tulevat usein menestymään ammatillisesti.”
“Kontrasti. Useat muut alat identifointuvat huomattavan vasemmistolaiseksi, esim. valtiotieteet ja humanistiset.”
“Pappa betalar-janarit & janarittaret asumassa vanhempien maksamassa asunnossa puhumassa siitä kuinka jokainen on oman onnensa seppä (ja perintövero on ikävä juttu!). Oikkarit tekee sen itse ;)”
Oman kokemukseni perusteella voin todeta, että kuplasta pois astuminen on ollut sekä itselleni että ajattelulleni enemmän kuin virkistävää. Se on avannut mahdollisuuden sellaisille uusille kohtaamisille ja oivalluksille, joita en edes tiennyt tarvitsevani.
57,5% Inter Vivosin kyselyn vastaajista kertoi pitävänsä itseään “poliittisesti aktiivisena.” Alan yhteiskunnallisesta luonteesta ja politiikasta kiinnostuneesta opiskelijakunnasta huolimatta keskustelukulttuuri politiikan ympärillä tuntuu olevan Pykälässä kuitenkin jokseenkin varautunutta. Toki esimerkiksi ylioppilaskunnan edustajistovaalien aikaan politiikka liikkuu huulilta toisille, ja politiikassa erityisen aktiiviset opiskelijat pitävät sen pinnalla muulloinkin, mutta näitä instansseja lukuunottamatta keskustelu vaikuttaa olevan kuitenkin hiljaista tai jopa pidättäytynyttä. Syynä saattaa olla pyrkimys konfliktien tai tietynlaisen leimaantumisen välttämiseen.
Eräs Inter Vivosin kyselyn vastaajista kirjoitti poliittisten mielikuvien syntysyiden kannalta mielestäni oleellisesta seikasta: “Oikiksesta puuttuu äänekäs vasemmistoporukka, joka löytyy monelta muulta opiskelualalta, ja sellainen saa näyttämään suhteellisesti oikeistolaiselta.”
Phuksisyksyn alkumetreillä muistan pohtineeni tarkasti, mitä uskallan sanoa, ja missä seurassa. On valitettavaa, jos paikoin virheelliset stereotypiat vaikuttavat keskustelukulttuuriin sitä hiljentävästi. Voidaan nimittäin päätyä kierteeseen, jossa toisen osapuolen hiljeneminen stereotypioiden vuoksi päätyykin edistämään jo olemassa olevien stereotypioiden asemaa entisestään. Se, joka huutaa lujimmin, tulee kuulluksi. Ken tietää, oikeustieteellisestä tiedekunnastahan voisi hyvin löytyä myös Helsingin yliopiston vasemmistolaisin opiskelija, joka ei vain ole vielä saanut – tai uskaltanut tuoda – ääntään kuuluviin.
“Stereotypisesti enemmän oikeistolaisessa yhteisössä, jollainen oikis on, oleminen on työntänyt minua vastareaktiona enemmän vasemmalle. Opiskelukaverini ovat myös enemmän vasemmalla, joten senkin vaikutuksena omat näkemykseni ovat vahvistuneet enemmän vasemmalle.”
“Koen olevani monissa asioissa ehkä keskemmällä kuin aiemmin – oikeustieteellinen koulutus on avannut näkymiä yhteiskunnan eri järjestelmiin ja auttanut ymmärtämään, että äärilaidoilta löytyy harvoin kestäviä ratkaisuja.”
Mielikuvien merkitys
Oikkareihin sekä juristeihin liitetyt stereotypiat eivät suinkaan ole luonteeltaan vakavamielisiä, ja niitä voidaankin pitää joskus jopa huvittavina. Kuitenkin nämä samaiset stereotypiat väistämättä rakentavat olemassaolollaan tietynlaista brändiä oikeustieteelliselle tiedekunnalle ja sen opiskelijoille: brändiä, jonka merkitystä ei tulisi vähätellä.
Opiskeluala ja ammatti ovat keskeisiä jokaisen henkilökohtaisen identiteetin osasia: ne kertovat siitä, mitä pidämme yhteiskunnassa merkittävänä, mihin haluamme vaikuttaa ja missä nähdä muutosta, minkälaisia olemme piirteiltämme ja mitä tavoittelemme elämältämme. Kuten opiskeluala, myös maailmankuva, johon poliittinen näkemys lukeutuu, on olennainen identiteetin ainesosa. Kukaan meistä tuskin tavoittelee tilannetta, jossa identiteettimme kolaroi jatkuvasti ympäristömme kanssa.
Yhteishakulomaketta rustatessaan hakija seisoo tulevaisuutensa kynnyksellä identiteettinsä rakennuspalikat käsissään. Se, millaisena eri alat näyttäytyvät – nimenomaan juuri brändinsä myötä – ei ole yhdentekevä kysymys hakijalle, joka pohtii inhimillisesti myös sitä, mistä yhteisöstä ja ympäristöstä hän löytää oman paikkansa. Maisteriksi opiskelu vie keskimäärin viisi vuotta. On merkityksellistä, missä ja millaisessa seurassa tuon ajan haluaa viettää, puhumattakaan siitä loppuelämästä, joka valmistumisen jälkeen odottaa.
Kuten kyselytulokset osoittavat, meitä oikkareita löytyy laidasta laitaan – ja niin tulee olla jatkossakin. Stereotypioiden ei tule olla niin sitkeitä, että ne päätyvät kitkemään oikeustieteellisen tiedekunnan keskustelukulttuurin ja monimuotoisuuden.
On huomioitava, ettei Inter Vivosin kyselylomaketta voida pitää pätevänä tutkimuksena. Huomionarvoisia seikkoja tuloksia tulkittaessa ovat muun muassa otoksen koko (212 vastausta) ja paikoitellen tulkinnanvarainen kysymyksenasettelu. Kyselytulosta voidaan kuitenkin pitää suuntaa antavana arviona. ◆
