Teksti: Lauri Höyssä, Elmo Väätäjä
Artikkelin pääkuva: @onetakeprd
IV kävi jälleen selvittämässä, kuka vuoden opettaja on miehiään. Tänä vuonna vuorossa oli kauppaoikeuden professori Seppo Villa, jolle tunnustus on laatuaan toinen. Selvisi, että Villasta ei alun perin pitänyt tulla professoria lainkaan, mutta nyt hän ei meinaa malttaa lopettaa olemasta sellainen.
Professori Ari Saarnilehto esitti 90-luvun loppupuolella ohjaamalleen tohtoriopiskelijalle kysymyksen: ”Haluatko professoriksi vai haluatko tohtoriksi?”
Seppo Villa vastasi yksikantaan haluavansa tohtoriksi.
Toisin kävi. Professori Villa palkittiin keväällä Pykälän 90. vuosijuhlilla Vuoden opettajana.
Miten tässä pääsi näin käymään? Miten nuoresta pankin lakimiehestä tuli opetuksestaan palkittu tieteentekijä? Miten eläkeikää lähestyvä asiantuntija on sopeutunut tekoälyn värittämään nykyjuridiikkaan? Onko nuoriso pilalla?
Annetaan miehen itse vastata Inter Vivosin perinteisessä Vuoden opettajan haastattelussa.
Villa kertoo, ettei kauppaoikeuden professuuri todellakaan ollut hänen tavoitteissaan nuorena. Lukioaikoina sitä olisi monen voinut olla vaikea uskoa, sillä Villa kuvailee ylioppilastodistustaan huonohkoksi.
Elämäntilanne nuorena oli kuitenkin sellainen, että opiskelemaan oli päästävä. Tuohon aikaan 80-luvun alussa yliopistotasolla oli mahdollista suorittaa kaksi eri oikeudellista korkeakoulututkintoa: varanotaarin tai oikeustieteen kandidaatin (nyk. OTM).
”Vähän olin pelkuri ja hain varanotaariksi”, Villa sanoo.
Nykyistä ON-tutkintoa suunnilleen vastaava varatutkinto tuli valmiiksi vuodessa Turun yliopistosta. Samaan aikaan aktiivinen urheilijanuori Villa harjoitteli judoa.
Tutkinnolla olisi päässyt suoraan jatkamaan kandidaatiksi Helsingissä, mutta Villa lähti uudestaan pääsykokeisiin. Hän ei turhaan valmistautunut, vaan marssi lukematta Turun oikeustieteellisen pääsykokeisiin luottaen varanotaarin opinnoissa saamiinsa oppeihin.
”Muistan, että siellä oli oikeushistorian kirja vaatimuksena. Sain siitä tehtävästä nolla pistettä, kun en ollut lukenut sitä, mutta muista niin paljon paremmat pisteet, että pääsin sillä sisälle.”
Urheilupuitteet olivat entisessä pääkaupungissa paremmat, joten Villa vaihtoi opinto-oikeutensa Turkuun.
Koulun penkiltä pankki rekrytoi nuoren lakimiehen ennen kuin tämä oli edes saanut tutkintoaan valmiiksi. Työt alkoivat samana päivänä, jona Villa palautti gradunsa.
Vaikka akateeminen ura ei ollutkaan tässä vaiheessa Villalla mielessä, jotain pankkityö toi tulevan yhtiöoikeuden professorin työkalupakkiin.
”Sitä kautta tuli tietynlainen tykkääminen liikejuridiikkaan. Kun katsoi toimintaa pankin näkökulmasta, eli katsoi yrityksiä ja asiakkaita ja kaikkea tällaista, niin perehtyi taloudelliseen fokukseen.”
Villa hakeutui kuitenkin jatko-opiskelijaksi. Kuten hänen vastauksensa Saarenlehdon kysymykseen osoittaa, akateeminen ura ei ollut vielä kolmikymppisenäkään miehen tavoite.
Jatko-opiskelutkaan eivät luoneet positiivisinta mahdollista kuvaa yliopistomaailmasta. Villa jatkoi työskentelyä läpi väitöskirjansa kirjoittamisen. Kotona odotti lapsi. Jossain välissä piti ehtiä hoitaa sosiaalisiakin suhteita.
”Se ei ollut ihan hauskaa”, professori miettii nyt jälkikäteen.
Lopulta akatemia vei kuitenkin miehen mennessään. Ensimmäisenä tuli määräaikainen professuuri Turkuun vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 2003 Villa siirtyi Lappeenrantaan kauppakorkeakoulun professoriksi ja vuonna 2009 hän lopulta päätyi Helsingin yliopistolle.
Joku voisi sanoa hänen löytäneen paikkansa. Ainakin monet opiskelijat. Villalle jaettiin keväällä jo uran toinen Vuoden opettaja -palkinto.
”Tulee sellainen olo, että jotain edes on tehnyt oikein,” Villa myöntää palkinnosta itsekin.
Villa pitää palkintoa osoituksena siitä, että hänen monia muita professoreita vapaamuotoisemmat luentonsa ovat toimineet.
”Klassiset kalvosulkeiset eivät minulle oikein sovi. Minä rupean mieluummin puhumaan suoraan ilman kalvoja tästä vaan.”
Villan oman analyysin mukaan salaisuus hyvään opettamiseen on yksinkertainen. Hän yrittää saada opiskelijat oppimaan ja ymmärtämään.
Hän ei halua opiskelijoiden vain opettelevan ulkoa, vaan pyrkii kehittämään heidän oikeudellista ajatteluaan. Opiskelijoiden pitää itse ymmärtää, miksi yhdessä tapauksessa juridiikka toimii eri tavalla kuin toisessa.
Itsestään selvältä kuulostava lähtökohta tuottaa kuitenkin tulosta. Villa saa säännöllisesti positiivista palautetta entisistä opiskelijoistaan.
”Olen ylpeä niistä, jotka ovat käyneet minun kouluni. Markkinoilta saa kuulla hyvää palautetta, että porukka on pärjännyt hyvin,” Villa myhäilee.
Oppilaisiinsa Villa on muutenkin tyytyväinen. Hänen mielestään motivoituneiden ja oppimishaluisten opiskelijoiden kanssa on helppoa toimia.
”Lähtökohtahan on se, että jos tässä nyt puhutaan Helsingin oikiksesta, niin me saamme todennäköisesti tänne kuitenkin ikäluokasta se parhaan viisi prosenttia.”
Siitä huolimatta hänen mukaansa jokaisesta ikäluokasta löytyy opiskelijoita, jotka eivät juurikaan panosta opiskeluun. Villa sanoo ymmärtävänsä tämän hyvin nuorissa, mutta olevansa silti tyytyväinen siitä, että hänen notaarityö- ja graduryhmänsä ovat kilpailtuja.
”Tulee sellainen olo, että saa tehdä töitä sen ’crème de la crème’, kaikista parhaiden, kanssa.”
Villan mukaan hän nauttiikin eniten pienten seminaariryhmien vetämisestä ja kokee sen olevan hänen vahvuutensa opettajana.
Vaikka Villa pääseekin mielestään työskentelemään todella älykkäiden opiskelijoiden kanssa, on hän huolissaan tietyistä nykynuorten kehityssuunnista.
Esimerkiksi lukemisesta. Sitä Villa toivoisi opiskelijoiden tekevän enemmän.
”Mitä enemmän lukee, sen paremmin tietää, kuinka vähän tietää. Mitä enemmän mennään sinne syvemmille kartoittamattomille vesille, sen enemmän tulee epäselvyyksiä ja sen oppii vain lukemalla.”
Villan mukaan entisen entisen, käytännössä pääsykokeisiin perustuneen sisäänottomallin hyvä puoli oli se, että sisään päässeet osasivat odottaa, mitä oli luvassa. Sisään päässeet osasivat odottaa 2000 sivua pitkiä kirjallisuusalueita.
Uudet pääsykokeet saavatkin Villalta risuja. Kokeissa kirjallisuutta oli vain parisataa sivua, mutta lukuaikaakin vain muutama päivä.
”Ei kukaan neljässä päivässä pysty omaksumaan 200 sivua, ellei tiedä aiheesta jo jotakin. Sitten siinä on se riski, että jos isä tai äiti on juristi ja he opettavat sinua neljä päivää, niin siinä on eriarvoisuusriski,” Villa harmittelee.
Hän tyrmää myös monivalintakysymykset – paitsi pääsykokeissa, myös yliopistossa.
”En ole eläessäni käyttänyt monivalintakysymyksiä. Tykkään esseekysymyksistä, koska niissä opiskelijan luovuus saa kukkia.”
Luovuuden kukkimisen vuoksi Villa sanoo, ettei pidä myöskään mallivastauksista kysymyksiinsä. Hänen mukaansa esseiden tarkoitus on saada opiskelijat saamaan omalla tavallaan älynväläys siitä, miten asia toimii, eikä kerätä identtisiä vastauksia.
”Ainahan sitä itsekin oppii uutta, kun lukee esseitä tai graduja. Ei nyt välttämättä kauheasti, mutta kuitenkin.”
Villan ohjaamat graduryhmäläiset päätyvät yleensä yksityisoikeuden asiantuntijoiksi. Hän näkee heillä selkeän urapolun.
”Ensin ollaan isossa asianajotoimistossa jokunen vuosi. Sitten toiset innostuvat osakkaiksi, toiset lähtevät suuriin listayhtiöihin Nokialle tai Koneelle ihan haastaviin tehtäviin ja osa lähtee jatko-opiskelijoiksi.”
Monet lähtevät Villan mukaan maailmalle eliittikouluihin. Hän luettelee esimerkeiksi Harvardin ja Columbian yhdysvaltalaisyliopistot sekä Englannin huippuinstituutiot.
Osa jää kotikonnuilleen Suomeen. Villa kertoo ohjaavansa keskimäärin yhden väitöksen vuodessa. Tänä vuonna niitä on kaksi.
Urapolulla on kuitenkin uhka. Tekoälyn on povattu vievän iso osa yritysmaailman juristien työpaikoista.
”Minä olen miettinyt tätä tekoälyä paljonkin ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että ajattelin edelleenkin panostaa tähän omaan älyyn,” Villa toteaa.
Hän pitää laajoja kielimalleja erinomaisena työkaluna itselleen, koska osaa erotella sen tuottamasta tekstistä osat, jotka eivät pidä paikkaansa. Sen sijaan asianajotoimistojen asiakkaille hän ei sitä suosittelisi juristien korvaajaksi.
”He, jotka eivät ole tarpeeksi syvällä siinä asiassa, niin hehän sitten uskovat sen höpöhöpön.”
Tekoälyn käyttämisessä palataan hänen mukaansa takaisin siihen, että vain syvällisesti aihepiiriin perehtynyt henkilö tietää, kuinka vähän tietää.
Kielimalli antaa ehdottoman vastauksen joihinkin lähteisiin perustuen, mutta vain asiantuntija osaa sanoa, onko asia oikeasti niin simppeli.
”Lukekaa, kirjoittakaa. Nyt teillä on opiskeluaikoina siihen mahdollisuus. Sitten kun te valmistutte, teillä ei ole aikaa.”
Haastattelun lopuksi, kun Villalle antaa vapaan sanan ja mahdollisuuden lähettää terveisiä opiskelijoille, palaa hän opintoihin ja lukemiseen: ”Lukekaa, kirjoittakaa. Nyt teillä on opiskeluaikoina siihen mahdollisuus. Sitten kun te valmistutte, teillä ei ole aikaa.”
Opintojen aikana omaksutun ja imetyn tiedon pohjalle luotu vankka pohja kantaa pitkälle tulevaisuudessa. ”Se tulee kaikki sitten aikanaan takaisin. Asiat yhdistyvät.”
Mutta entä miltä näyttää Villan tulevaisuus? Professori täyttää ensi vuonna 65-vuotta. Hän voisi siis jäädä eläkkeelle.
Mutta jääkö hän?
”Jos olisi kysynyt puoli vuotta sitten, niin olisin vastannut kristallinkirkkaasti, että lähden välittömästi, kun täytän 65 vuotta. Nyt en ole ollenkaan niin varma.”
Hän voi jatkaa halutessaan professorina vielä 69-vuotiaaksi asti. Päätös voi siis täysin muuttaa täysin hänen elämänsä viisi seuraavaa vuotta.
Sen tausta Villan sanojen mukaan ”kaikki riippuu kaikesta”.
”Se riippuu tutkintouudistuksesta ja siitä, kenestä tulee dekaani ja siitä, miltä toimintaympäristö näyttää,” hän luettelee.
Iso virstanpylväs yhtiöoikeudessa saavutetaan syksyllä 2026, kun uusi osakeyhtiölain uudistus todennäköisesi astuu voimaan.
Villa pohtii haluavansa ehkä vielä kerran kirjoittaa yhtiöoikeuden alan kirjansa uusiksi ennen eläköitymistään. Ja jos kerran kirjoittaa kuitenkin yhä kirjoja, miksi jättäisi professuurin.
”Niin kuin Matti Nykänen sanoisi, se on sixty fifty. Todennäköisesti jatkan vielä, mutta optio on kiva olla olemassa.” ◆
