Teksti: Ej Remes
Rakkautta ei ole menneessä
Karmiininpunaiset kukkaset uhmakkaasti puskevat katupölyn läpi. Tasapainottelet betoniporsaan päällä, ja, kysyt, voitko luottaa minuun? Toivon sinun kaatuvan.
Mennyt koostuu väläyksistä
Kylpyhuoneessa tuoksuu haalealta oluelta ja oksennukselta, törkyiset pilkut ahdistelevat meitä, kun makaamme vieri vieren, ne ovat aukkoja muistissamme. Musiikin jumputus on kauempana ja kauempana, otat käteni sinun käteesi.
Vääristyneistä muistoista
Rustaan pieneen mustakantiseen kirjaan: ”Lumiset haihtuvat satavat hänen kasvoilleen, ja kiiluvat hetken kesäillan auringossa. Hän pesee ne pois ja pukeutuu…”. Vilkaisen sinuun ja virnuilen, luulen olevani jotain ovelaa ja hienovaraista.
Kullatusta nostalgiasta
Kaksi miestä juoksevat nauraen, katuvalot piirtävät heidän yöllensä hetkelliset ääriviivat. He ovat siinä illan vaiheessa missä kuolemattomuus ei ole lähellä. Tämä yö on talvipäivänseisaus ikuisessa tequila-auringon paisteessa, se, joka antaa kultasiivet loppumattomaan nuoruuteen, he ovat pysäyttämättömiä, kunnes saapuvat Oopperan Grillin jonoon.
Jos et ole nyt, oliko sinua ollenkaan?
Pähkinän tuoksu vie sinut jonnekin, johonkin mitä et voi koskettaa, mutta tiedät sen olevan lähellä. Siinä on myös jotain vaniljaista, kaipuusi lämmittää sinua, kunnes olet tukahtua. Seuraavaksi mielesi tempaisee mukaansa savu, se ajallaan peittää kaiken muun, etsit siitä jotain pelastettavaa, olit valmis tekemään mitä vain.
Ei, taaksesi jää vain rauniot.
Teksti: Helka Pihlajaniemi
istumme auringossa
kuin pienet lapset
säteet paistavat silmiin
hengitä suun kautta,
nenä on tukossa
ette tunne minua
vielä, kunnolla
ehkä joskus
nyt on vain aurinko
ja siitepöly.
