Teksti: Antti Kaijansinkko
”Ainoastaan Porthanian pyöröovet ovat kuluneempi juristiklisee kuin ammattikuntamme itseidentifioituminen oikeusvaltion puolustajiksi. Siksi on yllättävää, etteivät juuri meidän tiedekuntamme opiskelijat ole niitä kaikista ahkreimpia palestiinalaisia puolustavia aktiiveja. ”
Pykälässä leimahti, kun yhdistyksen hallitus ilmoitti, että Euroviisujen kisakatsomon lähetys suljettaisiin Israelin finaaliesityksen ajaksi. Itse pidin hallituksen päätöstä ymmärrettävänä. Sotarikoksista pidätetyksi määrätyn Benjamin Netanjahun johtama valtio toteuttaa niin YK:n, Amnestyn kuin Suomen ulkoministerinkin näkemyksen mukaan palestiinalaisten kansanmurhaa. Onkin kovin ironista, että television väliaikainen sulkeminen aiheutti useille juristinaluille suurta mielipahaa. Näet minun järkeni mukaan tällainen pahastuminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, että on jo kuukausien ajan sulkenut television, kun uutisissa on siirrytty selostamaan viimeisintä kertaa, kun Israel on tuhopommittanut sairaalan, koulun taikka pakolaisleirin Gazassa.
Ainoastaan Porthanian pyöröovet ovat kuluneempi juristiklisee kuin ammattikuntamme itseidentifioituminen oikeusvaltion puolustajiksi. Siksi on yllättävää, etteivät juuri meidän tiedekuntamme opiskelijat ole niitä kaikista ahkreimpia palestiinalaisia puolustavia aktiiveja. Kuten sisäänpääsy pyöröovista, myös oikeusvaltion puolustajan kunnianimi tulee ansaita työllä. Pelkkä puhe ei riitä. Meidän onneksemme työmarkkinat oikeusvaltion puolustajille ovat vähemmän kilpaillut kuin oikkaripörssi ja jokaiselle riittää tehtävää. Esimerkiksi viime keväänä oli luennoille matkatessa mahdotonta välttää Porthanian etupihalle pystytetty Students for Palestine -liikkeen leiriytymä. Ja vaikka leirit olisivat jääneet viime vuonna väliin, tarve Palestiinaa puolustaville aktiiveille ja opiskelijoille on edellen valitettavan suuri. Meistä jokaisella on tänäkin päivänä mahdollisuus ja velvollisuus ansaita tittelimme oikeusvaltion puolustajina.
Pienen lapsen leikki ja nauru ovat kaksi hellyyttävintä asiaa, mitä minä tiedän. Gazassa on Unicefin toukokuisen arvion mukaan tapettu tai haavoitettu yli 50 000 lasta lokakuun 2023 jälkeen. Lasten uhriluku on siis runaasti suurempi kuin Suomessa syntyneiden lasten lukumäärä vuonna 2024. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaavalla tuhon asteella jokainen maassamme viime vuonna syntynyt lapsi olisi joko haavoitettu tai tapettu. Miten kukaan oikeudentuntoinen ihminen pystyy näissä olosuhteissa kiistämään Israelin toimien vääryyden? Oikeudentunnostaan ylpeän ammattikuntamme tulisi olla eturivissä vaatimassa Suomelta toimia kansanmurhan pysäyttämiseksi.
”Meidän piti muuttaa maailmaa!”, kaikki huutavat yhteen ääneen ja pykälistijuhlien tunnelma saavuttaa uudenlaisen hurmoksen tason. Olen hiukan epävarma siitä, olemmeko me ”oikkareita ja oikkareita” -sanoituksen ystävät sisäistäneet kappaleen alkuperäistä viestiä. Maailman muuttamisen sijaan idealistiset teinit aikuistuivat sovinnaisiksi taksikuskeiksi, virkamiehiksi ja suutareiksi. Meidän kohdallamme kappaleen viesti on sama. Sen sijaan, että olisimme rakentaneet oikeudenmukaisempaa maailmaa, meistä tulikin oikkareita. Kävikö niin, että paine ja kiire työnsi sivuun sen kutsumuksen, jonka seuraaminen on aikanaan innostanut meistä useamman opiskelemaan oikeustiedettä: oikeudenmukaisuuden?
Näin ei ole pakko olla. Vaikka kiire, epävarmuus taikka mikä tahansa muu syy olisi vielä eilen estänyt suun avaamisen, jokainen päivä on uusi mahdollisuus ryhtyä toimeen ja toteuttaa keskeneräistä unelmaa maailman muuttamisesta. Olen oikiksessa tavannut lukemattoman monta sydämellistä, välittävää ja oikeudentuntoista ihmistä ja tiedän varmaksi, että meistä pykälisteistä valtaosa ei voi hyväksyä Israelin toimia Gazassa. Minun on mahdotonta hyväksyä, etteikö tämä mielikuva opiskelijaystävistäni pitäisi paikkaansa. Niinpä tahdon kaikin voimin kannustaa teitä puhumaan ja toimimaan kansainvälisen oikeuden puolesta rohkeasti ja äänekkäästi. Koska meidän pitää muuttaa maailmaa. ◆
